Monipuolista koulutuspalveluita
Mikkelin seudun koulutustarjonta on monipuolinen. Peruskoulut ja lukiot seudun kunnissa tarjoavat perussivistyksen. Toisen asteen tutkintoon johtavaa koulutusta on tarjolla Mikkelissä ja Juvalla.
Etelä-Savon koulutus Oy kouluttaa tarmokasta ja osaavaa työvoimaa ajoneuvoasentajasta ympäristönhoitajiin. Toimipisteitä on Mikkelissä, Juvalla ja Pieksämäellä.
Suomen Nuoriso-opisto tarjoaa kurssien lisäksi varsinaisina ammatillisina koulutuksina nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen ja matkailualan perustutkinnot. Molemmat perustutkinnot voi suorittaa myös oppisopimuksena.
Korkeamman asteen koulutusta tarjoavat Mikkelin ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto sekä Aalto-yliopisto.
Mikkelin ammattikorkeakoulu on monialainen, koko Etelä-Savoa palveleva oppilaitos, joka on Suomen kansainvälisin. Koulutusalat vaihtelevat luonnonvara-alasta kulttuuriin ja opetusaloihin. Ammattikorkeakoululla on yksiköitä Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa.
Mikkelin yliopistokeskus aloitti vuonna 2004. Sen muodostavat Mikkelissä toimivat yliopistojen yksiköt. Helsingin yliopistolla on Mikkelissä kaksi yksikköä. Ruralia-instituutti on erikoistunut maaseudun kehittämiseen, luomutuotantoon ja osuustoimintaan. Kansalliskirjastolla on Mikkelissä Digitointi- ja konservointikeskus, joka tarjoaa palveluitaan sekä kirjastoille että yksityisille.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on Mikkelissä kaksi yksikköä. Pienyrityskeskus on palveluyksikkö, joka on erikoistunut pk-yritysten toiminnan kehittämiseen ja yrittäjyyden edistämiseen. International Business -kandidaattiohjelma on englanninkielellä toteutettava kansainvälisen liiketoiminnan koulutusohjelma.
Itä-Suomen yliopistolla on Mikkelissä soveltavan ympäristökemian laboratorio. Lappeenrannan teknillisen yliopiston Mikkelin yksikössä painopisteitä ovat materiaalitekniikka ja bioenergiatekniikka.
Täydennä koulutustasi
Mikkelin kesäyliopisto on koulutustarjontaa niin ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutukseen, tilauskoulutukseen, avoimeen yliopisto-opetukseen sekä kieli- ja koululaiskursseihin. Kursseja on ympäri vuoden.
Avointa yliopistokoulutusta tarjoavat eri yksiköt. Kurssivalikoima on monipuolinen ja tarjoaa jokaiselle jotakin.
Otavan opistossa voi suorittaa niin peruskoulun kuin lukionkin kursseja sekä kirjoittaa ylioppilaaksi nettilukiosta. Opisto tarjoaa monipuolista opetusta viestinnästä ja mediasta kaiken ikäisille.
Akateeminen yrittäjäkoulu antaa mahdollisuuden kehittää ja kouluttaa itseään yrittäjyydessä osana omaa kehittymistään.
Kansalaisopistot toimivat Mikkelin seudulla aktiivisesti. Alueella toimii kuusi itsenäistä kansalaisopistoa. Opistot tarjoavat eri kursseja pääsääntöisesti yli 15-vuotiaille.
Kysy oman kuntasi kursseista lähimmästä kansalaisopistosta:
- Mikkelin kansalaisopisto palvelee Mikkelin lisäksi Hirvensalmen ja Ristiinan kuntia
- Itä-Hämeen opisto operoi Pertumaalla.
- RaJuPuSu -opisto palvelee Rantasalmea, Juvaa, Puumalaa ja Sulkavaa
- Puulan seutuopisto palvelee Joutsaa, Kangasniemeä, Leivonmäkeä ja Toivakkaa
- Mäntyharjun kansalaisopisto






